Maan ykkösliberoiden joukkoon heti ensimmäisellä liigakaudellaan noussut Pauliina Vilppola on allekirjoittanut jatkosopimuksen Nurmon Jymyn naisten liigajoukkueen kanssa.

– Muuallekin olisin voinut lähteä, mutta tämä tuntuu kodilta. Jymyssä on taustat kunnossa, ja täällä on hyvä pelata, miksi lähteä vaihtamaan, perustelee Vilppola.

Ensimmäinen liigakausi oli Vilppolalle unelmien täyttymys. Hän sanoo haaveilleensa liigassa pelaamisesta aina pikkutytöstä lähtien, ja Jymyssä unelma tuli todeksi.

– Meillä oli hieno kausi, ja kyllä huvittaa pelata täällä vielä toinenkin kausi, 26-vuotias Vilppola toteaa.

167-senttinen Vilppola johti alkukaudella liberotilastoja upeilla nostoillaan. Hän kuitenkin huomauttaa, että kasvamisen varaa pelaajana on vielä yllin kyllin.

– Oma vahvuuteni on nopeus ja taito lukea peliä, mutta siinä on vielä kehittämisen varaa. Peliä oppii lukemaan vain pelaamalla, Vilppola sanoo.

Pauliina Vilppola on koulutukseltaan fysioterapeutti, mutta haaveilee jatko-opinnoista. Sopimukseen onkin kirjattu opiskelijapykälä. Vilppolan kasvattajaseura on Lapuan Virkiä.

Vilppolan lisäksi Nurmon Jymyn liiganaisilla on sopimus 17-vuotiaan keskitorjujan Bettina Yli-Sissalan kanssa.