Nurmon Jymyn naisten lentopallon mestaruusliigajoukkue on joulutauon jälkeen löytänyt hyvän potkun otteisiinsa ja venyttänyt pisteputken otteluissa jo kahdeksan ottelun pituiseksi. Jokaisesta viimeisestä kahdeksasta pelistä Jymyn pistetili on lihonut vähintään pisteellä.

Nyt Jymyllä on kolme kotiottelun putki, josta ensimmäisestä Rovaniemen WomanVolleyta vastaan Jymy otti sunnuntaina täyden pistepotin. Seuraavaksi Nurmohalliin saapuu ensi sunnuntaina sarjakakkonen Kuusamon Pölkky.

– Varsinaista pistetavoitetta ei kotipeleihin ole asetettu, mutta kaiken teemme, että pisteputki jatkuu. Meillä on hyvä draivi päällä ja kaikki mahdolisuudet, painottaa libero Laura Penttilä.

Vastaan tuleva Pölkky Kuusamo ei ole joulutauon jälkeen vielä aikaa tien päällä viettänyt, vaan on pelannut peräkkäin viisi kotipeliä. Nyt kuusamolaiset lähtevät joulutauon jälkeen ensimmäisen kerran reissuun. Kuusamo on ollut kotipeleissään vahva. Se on voittanut viime peleistään neljä ja hävinnyt vain yhden erin 3-2 kärkikamppailussa sarjakärki LP Kangasalaa vastaan. Jymy ja Pölkky ovat kohdanneet runkosarjassa kahdesti. Kuusamossa Pölkky oli parempi erin 3-1. Nurmohallissa Jymy otti ennen joulutaukoa yhden sarjapisteen kotijoukkueen taipuessa vasta viiden erän taistelun jälkeen erin 3-2.

– Pölkky on vahva joukkueena ja ilman työtä ei pisteitä tule. Pölkky pelaa monipuolista hyökkäyspeliä ja palloa tulee vähän joka puolelta. Meidän torjuntapeli pitää on kohdallaan ja sama taistelutahto otteissa, mikä viime peleissä on olut, Penttilä jatkaa.

Penttilä on pelannut viime pelit Jymyn liberona alkukaudesta liberona pelanneen Pauliina Vilppolan loukkaannuttua.

– Vastuuta on tullut ja pelit ovat maistuneet. Nyt ennen ottelua tulee toki jännitettyä enemmän kuin aiemmin, mutta kyllä minä tämän paikan ihan hyvillä mielin olen ottanut vastaan. Toki virheitäkin tulee, mutta ne kuuluvat lajiin. Ihan tyytyväinen voi olla, Penttilä hymyilee.

Penttilä on Jymyn kasvatteja. Hän aloitti Jymyssä lentopallon pelaamisen kuusivuotiaana. Nurmon lukiossa toista vuotta opiskeleva Penttilä on liigajoukkueen mukana toista kauttaan.

– Viime kaudella pelasin keväällä joitakin kotipelejä. Tämä kausi on ensimmäinen kunnon vuosi, kun olen ollut mukana kaikessa liigajoukkueen tekemisissä, Penttilä iloitsee.

JARI HAKALA