Hyvän alkukauden naisten lentopallon mestaruusliigassa pelannut JymyVolley saa vastaansa keskiviikon arkipelissä yhden viime vuosien menestysjoukkueista eli Hämeenlinnan Lentopallokerhon. Jymy on pelannut kolme ottelua ja on sarjassa neljäntenä. Hämeenlinna puolestaan on pelannut yhden ottelun enemmän kuin Jymy, pitäen hallussaan kuudetta sijaa.

– Kyllä jokainen voi olla tyytyväinen sarjataulukon sijoitukseen. Päätavoite on kuitenkin pudotuspelit ja ehjä kausi, painottaa toista kauttaan Jymyn kapteenina toimiva Riikka Valkonen.

Lähtökohdat otteluun ovat varsin erilaiset. Jymyllä on alla kolmen pisteen voitto Oriveden Ponnistuksesta. Jymy on voittanut lisäksi kauden avauksessa Puijo Wolleyn ja ottanut pisteen sarjan suurimmalta ennakkosuosikilta LP Kangasalalta. Jymyllä pisteitä on kasassa kuusi. Hämeenlinnan kausi lähti myös käyntiin kahdella voitolla, mutta nyt alla on kaksi tappiota.

– Hämeenlinnalla on vahva joukkue ja kokeneita pelaajia. Nyt, kun alla on kaksi tappiota, niin kova porukka sieltä vastaan tulee.

Jymy Volleyn videopalaveri vastustajan läpikäyntiin on tiistaina, mutta Valkonen toteaa Hämeenlinnan vahvuuden olevan monipuolinen hyökkäyspeli jokaiselta pelipaikalta.

– Meidän puolustuspelin tulee olla iskussa, että saadaan pallot peliin ja jatkohyökkäyksiin. Syötöllä pitää lisäksi saada vastustajan vastaanottoa rikki.

Valkonen näkee Jymyn hyvän kauden startin takana laadukkaan ja kovan kesäharjoittelun. Uudet pelaajat ovat myös sopeutuneet hyvin joukkueeseen.

– Meillä oli haastetta harjoituspelien kanssa, kun karanteenit sotkivat, mutta olemme silti olleet hyvin valmiina kauteen.

Joukkueilla on myös varsin erilaiset lähtökohdat ulkomaalaispelaajien osalta. Jymyssä ainoa ulkomaalaisvahvistus on Diana Lundvall, joka on ollut tehokas. Hämeenlinnalla on neljä ulkomaalaisvahvistusta eli yleispelaaja Aksandra Cveticanin, keskipelaaja Vera Klimovich, yleispelaaja Jelena Oluic sekä passipeliä pyörittävä Dana Schmit.

Jymyllä on Hämeenlinna pelin jälkeen kymmenen päivän tauko, kunnes vastaan tulee toisessa peräkkäisessä kotiottelussa salolainen LP Viesti. Valkonen on tyytyväinen, kun katsomoissa on väkeä.

– On mahtavaa pelata, kun sekä koti- että vieraspeleissä on yleisöä. Lisääkin vielä mahtuu, Valkonen kannustaa väkeä katsomoon.

JARI HAKALA