JymyVolleyn kovat ottelut naisten lentopallon mestaruusliigassa saavat jatkoa torstaina, kun Jymy kohtaa kotonaan viime vuosien kestomenestyjän LP Viestin Salosta. Salolaisjoukkue on moninkertainen mestari ja sen tilillä on aiemmilta vuosilta historian pisin voittoputki. Viime kausi tosin oli haasteellinen salolaisjoukkueelle. LP Viesti nimittäin jäi ensimmäisen kerran 17 vuoteen mitalien ulkopuolelle sijoittuen neljänneksi.
• Viime kausi oli rikkonainen koronan takia ja se näkyi myös salolaisten joukkueessa. Siellä oli myös paljon haasteita kauden mittaan, kertoo Jymyn päävalmentaja Aleksi Mutka.

Nyt käynnissä oleva kausi on myös ollut LP Viestille haasteellinen. Joukkue on rakennettu uudella tavalla painopisteen joukkueen rakentamisessa ollessa kotimaisissa pelaajissa. LP Viesti on tällä hetkellä sarjassa kuudentena.
• Joukkueen ykköspassari Saana Virtanen oli pitkään poissa, mutta on nyt palannut takaisin. Lisäksi Viesti on pelannut tällä kaudella tiukkoja kamppailuja, joista osa on kääntynyt voitoksi ja osa häviöksi.

Jymylle kausi on ollut myös haastava. Joukkue on sarjassa tällä hetkellä viimeisenä eron LP Vampulaan ollessa viisi pistettä. Jymyn edellinen voitto on joulukuun alusta ottelusta Hämeenlinnaa vastaan. Nyt tavoitteena on kääntää viiden ottelun tappioputki kotivoitoksi.
• Peli kerrallaan olemme menneet. On ollut hyviä hetkiä ja heikompia hetkiä. Iso juttu on nyt se, että peli pitää saada kuosiin ja pisteitä lisää.

Jymyllä on riveissään yksi ulkomaalaisvahvistus. Joulukuun alussa joukkueeseen liittynyt Ivana Radonjic. Mutka toteaa, että alku oli vahva, mutta vielä Radonjic ei ole yltänyt sille tasolle, joka on mahdollista.
• Odotettavissa on vielä parempia otteita. Paljon on tehty töitä sen eteen, että saamme vielä enemmän hänestä irti.

Mutka kaipaa joukkueeltaan erityisesti tasaisuutta.
• Eri peleissä osa-alueet ovat vaihdelleet eri tavalla.

Jymy on tällä kaudella kohdannut LP Viestin kertaalleen Salossa lokakuun alussa. Sen pelin kotijoukkue voitti erin 3-1.
• Se oli hyvää vääntöä, vaikka voittoa ei tullut. Alkukauden pelit ovat aina varsin erilaisia ja siitä on pitkä, kun kohtasimme.

Mutka nostaakin esiin sarjan mielenkiintoisen ohjelman. Nyt joukkueet kohtaavat varsin nopeasti kahdesti, kun torstaina Nurmossa pelattavan ottelun jälkeen Jymyllä on vain yksi peli välissä, kunnes Jymy matkaa uudelleen LP Viestin vieraaksi.
• Se tuo oman haasteensa, sillä pelitapaa ei viikossa muuteta. Vain taktisesti voi pelata eri tavalla. Sarjajärjestelmässä on jo hieman play-off henkeä ja tietyillä asioilla on iso merkitys.

Päävalmentaja nostaa LP Viestistä esiin hakkuri Saana Lindgrenin. Hän on ollut mukana maajoukkueryhmässä. Lindgren on saatava kuriin, sillä hänellä on iso rooli LP Viestissä.
• Meiltä ottelu, kuten muutkin pelit, vaativat rohkeutta ja uskallusta. Torjunnalla ja puolustuksella on iso rooli, Mutka painottaa.

JARI HAKALA