Yksittäiset erävoitot otteluvoitoksi
Nurmon Jymyn naisten lentopallon mestaruusliigajoukkueen passarina pelaava Anni Toivonen on varma, että ensi sunnuntain kotiottelussa Nurmohallissa Jymy ottaa täydet kolme sarjapistettä. Jymy palaa takaisin tuttuun Nurmohalliin pelattuaan viime viikonloppuna kotiottelunsa Seinäjoen urheilutalolla. Seinäjoella järjestettiin viikko sitten lentopallopäivä, jossa molemmat Jymyn edustusjoukkueet ,miesten ykkössarjan joukkue ja naisten mestaruusliigajoukkue, pelasivat kotiottelunsa peräkkäin urheilutalolla.
Vastaansa Jymy saa sarjanousijan Kuopiosta eli Puijo Wolleyn. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen Jymyn hakiessa Kuopiosta voiton erin 3-0. Toivonen näkisi mielellään samat lukemat tulostaululla sunnuntain ottelun jälkeen. Puijon joukkueen Toivonen olevan varsin tasavahva. Savolaisilla on yksi ulkomaalaisvahvistus eli passarina pelaava kanadalainen Nikki Cornwall.
– Puijo Wolley on nuori kehittymispotentiaalia omaava joukkue, mutta olemme kuitenkin vahvempia jokaisella osa-alueella. Lähdemme hakemaan kotipelistä 3-0 voittoa, Toivonen toteaa.
Toivosen mukaan Jymyn pitää jatkaa samoilla otteilla, mitä viime kierroksella on nähty.
– Syöttöpeli on meillä ollut viime kierroksilla hyvää. Samoin vastaanotto on toiminut. Siihen, kun lisätään vielä hyvä torjunta ja puolustus, niin kyllähän sellaisella pelillä kaatuu mikä joukkue vain, Toivonen naurahtaa.
Toivonen pelaa Jymyssä ensimmäistä kauttaan. Pihtiputaan LiigaPlokin kasvatti pelasi Pihtiputaalla liigaa kaksi kautta ja sen jälkeen Oriveden Ponnistuksessa kaksi kautta.
– Viime kausi meni opiskelujen merkeissä Jyväskylässä. Hain myös vauhtia ykkössarjasta. Jymyssä tarjoutui kuitenkin mahdollisuus lähteä uudelleen kokeilemaan riittääkö taidot liigassa ja kyllä tämä on hyvältä maistunut. Peliminuutteja on tullut kohtalaisen hyvin.
Jymy on panostanut harjoituksissa syöttöpeliin. Syöttövirheet on saatu pidettyä vähissä ja syöttö riittävän vaikeana, että vastustaja ei ole päässyt kunnolla nostamaan. Jymy on koko kauden ajan pelannut hyviä pelejä myös kärkijoukkueita vastaan ottaen erävoittoja, mutta otteluvoitto on tullut vasta kahdesta ottelusta.
– Olemme pelanneet nousujohteisesti ja on saatu koko ajan peliä paremmaksi. Perustaso pitää saada vielä korkeammalle, niin sitä kautta yksittäiset erävoitot kääntyvät otteluvoitoiksi.
JARI HAKALA