JymyVolley on allekirjoittanut pelaajasopimuksen 20-vuotiaan passarin Aino Etelän kanssa. Etelä tulee Nurmoon LP Vampulan riveistä, missä hän pelasi ensin 1-sarjaa ja viime kaudella liigaa jo aiemmin JymyVolleyn kanssa sopimuksen tehneen passarin Mila Viljasen kanssa.
– Lentopallosta tuli minun lajini äidin ja isonsiskon kautta. He ovat pelanneet ja oli helppo seurata perässä, jämsäläisseura Jokilaakson Lentopallossa uransa aloittanut 173-senttinen Etelä kertoo.
Jämsän junnuvuosien jälkeen Etelä pelasi neljä kautta Jyväskylässä ja yhden kauden Orivedellä. Sieltä hän siirtyi kahdeksi vuodeksi Pihtiputaalle ja sieltä Vampulaan.
– Kävin jo muutama vuosi sitten treenaamassa JymyVolleyn kanssa, joten seura itsessään on tuttu. Nuori joukkue on täynnä voitontahtoa ja nälkää menestyä, hän analysoi.
Etelä kiittelee JymyVolleyta myös siitä, että se panostaa pelaajan kokonaisvaltaiseen kehitykseen.
– Oman pelaajauran kannalta se on tärkeää, mutta näin paljon panostavaa seuraa on hankala löytää, hän toteaa.
Etelä sanoo haaveilleensa liigassa pelaamisesta pikkutytöstä lähtien. Ensimmäinen kausi liigajoukkueessa antoi lisäintoa pelaamiseen, minkä hän sanoo ilokseen huomanneensa.
– Pelaajana pyrin olemaan harjoitus toisensa jälkeen aina parempi. Tahto kehittyä kasvaa koko ajan. Ensisijainen tavoitteeni on saavuttaa pelaavan passarin rooli joukkueessa muutaman kauden aikana ja jatkaa siitä niin pitkälle kuin mahdollista, Etelä toteaa