Liigakentillä tutuksi tullut Aleksi Mutka aloittaa Nurmon Jymyn lentopallon junioripäällikkönä, ja tulee vastaamaan muun muassa lentopallovalmennuksesta Etelä-Pohjanmaan Urheiluakatemiassa. Nurmoon 26-vuotias Mutka tulee Vammalasta, missä hän toimi seuran junioripäällikkönä.
– Työ Jymyssä tulee olemaan monipuolista. Haluan myös olla vaikuttamassa nuorten potentiaalisten urheilijoiden urheilijapolkuun, hän sanoo.
Jymyn lentopallojaostoa johtavalla Katariina Toivolalla on jo pitkä lista tehtäviä, jotka Mutka saa hoitaakseen.
– Aleksi vetää yhdessä liigajoukkueen kanssa valmentajapalavereita ja osallistuu jaoston toimintaan. Hän pitää tilanneanalyysipalaverit joukkueiden kanssa, auttaa valmentajia suunnittelemaan valmentamista ja käynnistää uudet ryhmät F-ikäisille kauden alussa, hän luettelee.
Mutkalle nuorten kanssa toimiminen on mieluisaa, ja hän onkin tehnyt muun muassa opettajan sijaisuuksia.
– Junioreiden kanssa työskentelyssä näkee aitoja tunteita ja suuria kehitysaskeleita. Juniorityö on tärkeää pohjatyötä tulevaan, ja omalla pelaajaurallani koin juniorivalmennuksen tärkeäksi osaksi omaa kehittymistäni, hän sanoo.
Mutka aloitti liigauransa Rantaperkiön Iskussa jo 17-vuotiaana ja pelasi yhteensä kahdeksan kautta liigassa. Iskun lisäksi hän on pelannut Sampo-Volleyssa, Hurrikaanissa ja VaLePassa. Mutka on kuulunut myös Suomen maajoukkueeseen.
– Viime syksynä aloitin hommat VaLePan junioripäällikkönä, ja siinä työssä olen päässyt oppimaan paljon, hän toteaa.
Yhteyshenkilölle tarvetta
Jymy päätyi palkkaamaan junioripäällikön, koska koki tarvitsevansa yhteyshenkilön, joka kehittää ja auttaa ryhmien valmennusta. Myös akatemiavalmentajan paikka tuli vapaaksi, kun sitä aiemmin hoitanut Slobodan Krljic työllistyi muualle.
– Valmentajat ovat jo kauan toivoneet kouluttajaa, joka osallistuu valmennukseen suunnitteluun ja joka seuraa valmennuksen toteutumista säännöllisesti, Toivola kertoo.
Jymyn tavoite on saada joukkue kaikkiin ikäluokkiin sekä tytöille että pojille.
– Lahjakkaimmilla pitäisi olla mahdollisuus edetä pelaajapolulla ja harjoitella myös oman taitotasonsa mukaisessa ryhmässä, vaikka he pelaisivatkin ensi sijassa oman ikäluokkansa juniorijoukkueessa, Toivola sanoo.
Mutka odottaa jo mahdollisuutta päästä valmentamaan elokuussa alkavassa akatemiassa.
– Sain paljon hyvää oppia viime kaudelta ja minulla on suuri palo kehittyä työssäni. Haluan kehittää nuoria urheilijoita, ja siihen mahdollisuus valmentaa akatemiassa antaa loistavat mahdollisuudet, hän kiittelee.