JymyVolley lähtee kevätkauteen naisten lentopallon mestaruusliigassa kahden kotiottelun myötä. Tiistain kotiottelu pelataan tällä kertaa Laihialla ja vieraaksi saapuu pykälän verran Jymyn alapuolella seitsemäntenä sarjataulukossa oleva LP Vampula. Neljä päivää myöhemmin eli lauantaina nähdään joukkue liigan kärjestä, kun kuopiolainen Puijo Wolley tulee Nurmohalliin.
- Viikko on huilattu ja nyt lähdetään rakentamaan kevätkautta. Lauantaina oli ensimmäiset yhteisharjoitukset. Pelaajien osaltakin tilanne on hyvä. Tauko tuli hyvää paikkaan, eikä loukkaantumisia ole, kiteyttää Jymyn kakkosvalmentaja Joona Antikainen.
Antikainen tietää tulevan tiistain vastustajan LP Vampulan olevan joukkue, jolla on kova puolustusmoraali.
- Yleispelaaja jenkki Jade Demps ja Montenegrosta tuleva hakkuri Kristina Bozovic ovat olleet kovia tekemään tulosta. Me lähdemme pelaamaan omaa peliä ja ottamaan sitä kautta vastustajan kulmahampaat pois.
LP Vampula avasi liigakauden hyvin pelaamalla useita voitokkaita kotiotteluja, mutta loppuvuosi oli joukkueelle nihkeä. Edellisen pelinsä Vampula voitti kukistamalla LiigaPlokin erin 3-1. Sitä ennen tappioita kertyi peräti seitsemän peräkkäin.
Jymyllä puolestaan oli loppuvuodesta hyvä viiden ottelun voittoputki. Edellisen ottelunsa Jymy hävisi Oriveden Ponnistukselle, mutta myös Jymyn viimeisin voitto on LiigaPlokista samoin lukemin, kuin mitä LP Vampula kukisti LiigaPlokin erin 3-1.
Antikainen nostaa LP Vampulasta esiin myös joukkueen kolmannen ulkomaalaisvahvistuksen yleispelaaja Sara Glipicin. Kotimaisista pelaajista tulevan vastustajan yleispelaaja Linnea Kuusela on pelannut hyviä pelejä. Lisäksi joukkueen passari Nanna Talvitie on rakentanut hyvin hyökkäyspeliä.
- Vampula on hyvin valmennettu joukkue, jonka työmoraali on korkea. Peli on tosin ailahdellut, mutta sen taakse ei kannata lähteä suojautumaan, Antikainen painottaa.
Jymyn pelin joukkueen kakkosvalmentaja toteaa olevan iskussa, kun oma syöttö ja vastaanotto pysyvät kasassa.
- Syöttö on ollut meillä pelin mahdollistaja. Hyvällä syötöllä olemme tehneet hyvää tulosta ja pystyneet rakentamaan omaa peliä. Oma vahva peruspeli kuntoon ja sitä kautta otamme toivotun tuloksen pelistä, Antikainen korostaa.
JARI HAKALA