JymyVolleyn naisten lentopallon mestaruusliigan runkosarjan kotiotteluiden päätöksessä sunnuntaina Nurmohallilla verkon toiselle puolelle tulee kolmantena oleva LP Kangasala. Jymyn osalta kahdella jäljellä olevalla ottelulla ei tilastollisesti ole merkitystä, sillä Jymy sijoittuu runkosarjassa viimeiseksi. LP Kangasalalla on puolestaan neljä pistettä eroa kakkospaikkaan, jota pitää tällä hetkellä Kuusamo. Kuuden pisteen päässä Kangasalan niskaan hengittää puolestaan Hämeenlinna, jonka vieraaksi puolestaan Jymy matkustaa ensi keskiviikkona runkosarjan päätöskamppailuun.

• Vaiherikas ja mielenkiintoinen runkosarja on ollut. On pelattu koko runkosarjassa varmaan eniten 3-2 pelejä, mikä on varsin poikkeuksellista. Meillä ei ole ollut ohi menneitä pelejä paria helppoa tappiota lukuun ottamatta. Muuten olemme taistelleet jokaisesta pisteestä, toteaa JymyVolleyn päävalmentaja Aleksi Mutka.

Mutka näkee runkosarjan olleen jo tähän mennessä ennen kahta päätöskierrosta tasainen, jossa monta joukkuetta kamppailee monista eri sijoituksista.

• Runkosarjassa pelien tasaisuus on ollut yleistä. Etukäteen ei ole voinut sanoa miten peleissä käy. Sarjakärki Puijo on tehnyt hyvää työtä ja on ehkä hieman yllättäenkin kärjessä. Toisaalta siellä on palaset olleet kohdillaan. Hämeenlinna puolestaan on ollut loppukaudesta vahva.
Ennen sunnuntain kotiottelua Nurmo on pelannut tällä kaudella kaksi aiempaa kohtaamista LP Kangasalaa vastaan vieraskentällä. Lokakuun alussa Kangasala voitti 3-0, mutta tammikuun puolivälissä Nurmo haki pisteet lukemin 3-2. Molemmat joukkueet niin JymyVolley, kun LP Kangasala pelaavat pääsääntöisesti kotimaisin voimin. Jymyllä on yksi ulkomaalaisvahvistus hakkuri Ivana Radonjic . Myös LP Kangasalalla on vain yksi ulkomaalaisvahvistus myös hakkurina pelaava Katherine Regalado.

• Kangasalalla on paljon pelaajia, jotka taistelevat maajoukkuepaikoista. Joukkue otti tällä kaudella Suomen cupin hopeaa ja sillä on laaja rosteri.

Mutka nostaa Kangasalan vahvuudeksi tasaisuuden. Sillä on laitapelaajien osasto iso vahvuus ja kaksi hyvää passaria. Laidasta erityisesti Viivi Pyhäjärvi ja Roosa Heikkiniemi pitää saada kiinni.

• Meillä isossa roolissa tulee olemaan syöttöpeli. Meidän on saatava syötöllä vastustajan peliä rikki, sillä laidoissa sillä on lyöntivoimaa.

Jymyn osalta edessä on liigakarsinnat, mutta vastustaja ensimmäiseen vaiheeseen runkosarjassa kahden viimeiseksi sijoittuneen välillä on vielä auki.

• Meitä vastaan liigakarsinnassa voi tulla LiigaPloki, Artic Volley tai LP Vampula. Yksi ottelu voi näiden kolmen kohdalla merkitä sitä pelaavatko he meitä vastaan liigapaikasta vai pelaavatko jopa mitaleista, Mutka laskeskelee.

JARI HAKALA