JymyVolley avasi liigan kevätkauden rapsakasti, ja vei Hämeenlinnan Lentopallokerholta kolme pistettä loppiaisen kotiottelussa 3-0 (25-22, 25-20, 25-23).

Lentopallokerhon valmentajan Matteo Pentassuglian ennakkoarvio tiukasta pelistä kävi toteen. Ensimmäisen ja toisen erän joukkueet väänsivät tasatahtia aina kahteenkymmeneen pisteeseen saakka, mutta sen jälkeen JymyVolley osoitti voitonhalunsa ja vei erät loppuun saakka.

Joulutauolla yleispelaajan hankkinut JymyVolley sai kentän rullaamaan, kun vasta kymmenen päivää Suomessa ollut Maddie Haggert vapautui ensimmäisen erän jännityksen ja sitä seuranneiden virheiden jälkeen, ja iski laidasta kovalla kädellä palloa vastustajan kenttään. Kaisa Nyman oli jo totutun vahva, ja kotijoukkueen parhaana palkittu libero Laura Penttilä poimi palloja välillä jopa yhtä kättä käyttäen.

Kolmanteen erään Lentopallokerho kokosi rivinsä, ja vei erää muutaman pisteen johdolla aina pariinkymmeneen pisteeseen saakka. Pitkät pallorallit kääntyivät kuitenkin lopulta kotijoukkueen voitoksi.

Kentän parhaat:

JymyVolley: Larson 18 (+16), Nyman 11 (+8), Ramsey 12 (+5)

Lentopallokerho: Riikilä 15 (+11), Jeremic 12 (+8), Fribert 6 (+3).

Ottelun parhaat pelaajat Emmi Riikilä ja Laura Penttilä. ProLibero Laura Penttilä.

Katsojia Nurmohallissa 409.

Kommentit:

JymyVolley:

Laura Penttilä: Meillä oli tänään hyökkäysvoimaan hyvin, verkkopeli oli varmaa, eikä tullut notkahduksia. Saatiin itsevarmuutta ja vietiin erät loppuun saakka. Olin taktisesti tärkeissä paikoissa tänään hyvin. Otan mielelläni vastuuta enemmän kentällä.

Kari Tuomela: Tänään me pelasimme pallot loppuun saakka, tapoimme ne hyvin. Vastaanotto toimi hyvin. Libero pelasi erinomaisen ottelun tänään, ja ennen kaikkea me halusimme voittaa tämän pelin. Koko joukkue taisteli viimeiseen saakka. Hämeenlinnalla ei ollut paras päivä. Katsoin heidän pelinsä Kuortanetta vastaan, ja siellä he olivat kolme kertaa parempia kuin tänään. Joukkueeseen tulleen Maddie Haggertin myötä olemme löytäneet sellaisen kokoonpanon, jota on haettu. Erityiskiitos menee yleisölle, joka oli tänään aivan loistava.

Lentopallokerho:

Emmi Riikilä: Me emme olleet tänään tarpeeksi kovia, vastustaja pelasi paremmin. En odottanut helppoa peliä, mutta Jymy tuli todella kovaa. Oma pelini oli ihan ok, mutta olisin voinut auttaa enemmän joukkuetta, jotta olisimme saavuttaneet voiton.

Matteo Pentassuglia: Me teimme tämän päivän pelin vaikeaksi, ja se oli ongelma. Me emme halunneet voittaa tänään. Nurmo pelasi ihan normaalin pelin, mutta me teimme tästä ottelusta itsellemme vaikean.