Anne-Mari Kuusisaaren tietä Nurmon Jymyn lentopallon myynti- ja markkinointipäälliköksi voi sanoa sattumien summaksi. Hän oli menossa kilpailijan työhaastatteluun, ja päätti kysyä vinkkejä lentopallojaostoa johtavalta Katariina Toivolalta.

Se puhelu muutti kaiken.
– Jymy etsi työntekijää, ja Katariina pyysi työpaikkahaastatteluun. Sain paikan saman tien, Kuusisaari kertoo.

Naiset ovat tuttuja muutaman vuosikymmenen takaa, sillä Toivola valmensi lentopallojoukkuetta, jossa Kuusisaari juniorivuosina pelasi.

Kuusisaari on suoramyynnin ja markkinoinnin ammattilainen. Viimeiset 13 vuotta yrittäjänä toiminut Kuusisaari teki ensimmäiset kauppansa jo 9-vuotiaana, kun hän kauppasi rintaneuloja ja joulukortteja ovelta ovelle.

Anne-Mari Kuusisaari aloittaa myynti- ja markkinointipäällikkönä.

Jymyssä hän pääsee hyödyntämään verkostojaan ja osaamistaan, mikä on pantu merkille jo parin ensimmäisen työviikon aikana.
– Jymy on monipuolinen ja hyvää pohjatyötä vuosikaudet tehnyt seura. Ihan hetkessä ei saada syntymään maan suurinta lentopallon junnuseuraa, Kuusisaari kiittelee.

Kuusisaari muistuttaa, että seuratoiminta etenkin liigatasolla vaatii rahaa. Hänelle on tärkeää, että yhteistyökumppanit saavat panostuksilleen vastinetta. Siihen Jymyssä rakennetaan nyt uutta polkua.
– Pelaajien, valmentajien ja kaikkien joukkueiden taustalla toimivien on ymmärrettävä, että jokainen voi antaa oman panoksensa yhteistyöhön tukijoiden kanssa. Sanotaan kiitos, ja kerrotaan olevamme Jymystä, kun käydään syömässä tukijaravintolassa, ei se paljoa vaadi, Kuusisaari antaa esimerkin.

Kuusisaari pitää tärkeänä myös seurahengen kasvattamista. Isot tapahtumat, jossa kaikki Jymyn jaostot ovat mukana sekä kutsuttuina että järjestäjinä, ovat tärkeitä. Samalla voidaan kutsua yhteistyökumppanit mukaan, ja muistaa heitäkin.
– Kiittäminen on aina tärkeää, Kuusisaari korostaa.