JymyVolleyn odotettu kuuden pisteen peli kääntyi vieraiden voitoksi erin 1-3 (15-25, 20-25, 25-21, 21-25).

JymyVolleyn vastaanotto tökki ensimmäisessä erässä, eikä valmentajien ennen ottelua toivomia pitkiä palloralleja päästy näkemään. OrPo syötti pahoja, eikä JymyVolley saanut jo Pölkky-pelissä kateissa ollutta nostopeliään toimimaan. Kari Tuomela yritti tuoda passarivaihdolla ryhtiä erään, mutta se ei tuottanut toivottua tulosta

OrPo vei pisteet Nurmohallista. Kuva: Tomi Mäenpää.

Toiseen erään JymyVolley ryhdistäytyi, ja kävi välillä jo muutaman pisteen johdossakin. Emännät saivat syöttönsä toimimaan, ja erä eteni tasatahtia aina 20 pisteeseen saakka. Libero Laura Penttilä teki muutaman näyttävän pelastuksen, ja sekä Perry Ramsey että Maddie Haggerty antoivat raskaan kätensä puhua palloa tappaessaan. Erävoittoon se ei kuitenkaan riittänyt, ja OrPo kuittasi myös toisen erän itselleen.

Kolmanteen erään kotijoukkue lähti uudella iskulla. Pallo alkoi nousta, pallorallejakin nähtiin. Joka pallosta taisteltiin, ja se tuotti myös tulosta. Valmentaja Kari Tuomela sekoitti pakkaa pitkällä erätauolla vaihtamalla muun muassa yleispelaajia. Erä JymyVolleylle. Kotijoukkueen pelivire säilyi myös neljännessä erässä, mutta erän lopun muutamat virheet käänsivät voiton vieraille.

299 katsojaa. Ottelun parhaat pelaajat: Jody Larson, Nea Luntamo.

LähiTapiola-pisteet: 3 Gillis, 2 Luntamo, 1 Larson

Parhaat pisteiden tekijät:

JymyVolley: Haggerty 19 (+10), Larson 14 (+8), Nyman 8 (+4)

OrPo: Gillis 25 (+16), Bedddingfield 19 (+14), Rekola 7 (+5)

JymyVolley:

Kaisa Nyman: Tiesimme, että tänään pelataan tärkeistä pisteistä. Kaksi ensimmäistä erää vastustaja syötti hyvin emmekä me saaneet rytmistä kiinni. Vastaanotto ei toiminut, eikä syöttökään onnistunut. Pitkän tauon jälkeen pelipaikkoja muutettiin, mutta se ei riittänyt. Meidän olisi pitänyt päästä ottelun alusta alkaen kolmannen erän tasolle. OrPo oli tänään todella vahva. He syöttivät riskillä, ja se onnistui.

Kari Tuomela: Tämän päivän peliin ei voi olla tyytyväinen. Kaksi ensimmäistä erää vastaanotto oli ihan ulkona, eikä syöttökään toiminut. Koko ottelu ratkesi oikeastaan niihin eriin. Kolmanteen erään tehdyt pelipaikkojen vaihdokset herättivät joukkueen, mutta se ei riittänyt. Tänään OrPo ansaitsi voittonsa.

OrPo:

Nea Luntamo: Me pelasimme tänään hyvin yhteen, ja henki oli hyvä. Onnistuimme kaikilla rintamilla, ja teimme työtä huolella. Peli ratkesi siihen. Meillä ei tullut notkahduksia pelin aikana.

Sotiris Gkotsis: Tänään ei ollut helppo peli, pelaajia täytyy onnitella voitosta. Kuten tilastot näyttävät, erot joukkueiden välillä olivat tänään todella pieniä. Me onnistuimme hajottamaan Nurmon vastaanoton, ja olimme itse tehokkaita. Kotijoukkueella oli hyviä hyökkäyksiä, mutta me onnistuimme torjumaan ne. Olen iloinen voitosta, se vie meidät lähelle playoff-pelejä. Nämä olivat tärkeät pisteet.