Suomen naisten lentopallon maajoukkueryhmään vastikään nimetty Riikka Valkonen on allekirjoittanut pelaajasopimuksen (1+1) JymyVolleyn kanssa. Päättyneellä kaudella 23-vuotias yleispelaaja on pelannut 1-sarjaa Oulun Kiskon riveissä.

– On aivan mahtavaa palata takaisin Etelä-Pohjanmaalle, Ylihärmän Junkkareissa perusoppinsa lentopallosta saanut Valkonen iloitsee.

180-senttinen Valkonen on pelannut Jymyn riveissä myös aikaisemmin. Kaudella 2015-2016 hän pelasi niin naisten 1-sarjajoukkueessa kuin A-tytöissäkin. Valkonen on pelannut myös Kuortaneen valmennuskeskuksen joukkueessa.

– Joukkuevalintaani vahvisti tieto ammattimaisesta valmennuksesta. Toivon, että yhdessä joukkueen ja taustajoukkojen kanssa pystytään luomaan kasvutarina, jossa kasvamme niin joukkueena, seurana kuin organisaationakin koko ajan menestyksekkäämmäksi, hän toteaa.

Valkonen sanoo olevansa joukkuepelaaja, ja puhaltavansa aina yhteen hiileen joukkueen kanssa,

– Tuon joukkueeseen iloa, motivoitunutta treenaamista ja ehdotonta periksiantamattomuutta. En päästä itseäni enkä muita treenaamisessa helpolla, tsemppaan myös joukkuekavereitani olemaan paras versio itsestään, hän toteaa.

Valkoselle pääsy maajoukkueeseen on ollut aina iso henkilökohtainen tavoite. Päättyneellä kaudella hän tahkosi 1-sarjassa peräti 412 pistettä, ja oli sarjan ykkönen. Ottelua kohti pisteitä syntyi 17.

– Pitkät pallorallit ovat minulle herkkua, eivätkä ne ainakaan minun osaltani pääty siihen, etten yrittäisi, Valkonen kehaisee.

Valkonen viimeistelee lopputyötään Oulun yliopiston kasvatustieteen laitokselle, ja on valmistumassa luokanopettajaksi. Opinnot ovat loppusuoralla.

– Kesän aikana pääsen muuttamaan takaisin Etelä-Pohjanmaalle ja Nurmoon, hän toteaa.

Laura Penttilä jatkaa

Päättyneellä kaudella läpimurtonsa liigalentopalloon tehnyt libero Laura Penttilä jatkaa myös ensi kaudella kasvattajaseuransa riveissä. Vasta 17-vuotias Penttilä nousi JymyVolleyn ykkösliberoksi Pauliina Vilppolan loukkaantumisen jälkeen.

162-senttinen libero käy Nurmon lukiota ja opiskelee Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemiassa.