Nurmon Jymy sai lisää iskuvoimaa loppukaudeksi, kun Carina Hoff liittyi naisten liigajoukkueeseen tammikuun lopussa. 24-vuotias Hoff tulee Floridasta, jossa hän on pelannut yliopistojoukkueessa. Sopimus Jymyn kanssa jatkuu huhtikuun loppuun.
– Aloitin pelaamisen 9-vuotiaana, ja olen pelannut siitä lähtien. Harrastin myös juoksua sekä balettia ja jazz-tanssia aina 17-vuotiaaksi saakka, 186-senttinen Hoff kertoo.
Hoffin isä on ruotsalainen, ja hän kertoo tulleensa Suomeen innoissaan. Myös asumisjärjestelyt Nurmossa ovat mieluisia.
– Asun yhdessä muiden amerikkalaisten kanssa, ja meillä on koossa hyvä tiimi, Hoff sanoo.
![Carina Hoff - Nurmon Jymy](http://www.jymyvolley.fi/wp-content/uploads/2019/02/Carina-Hoff-Jymy-Volley.png)
Carina Hoff vahvistaa Jymyä loppukauden.
Ensikosketus joukkueeseen oli mainio, sillä Hoff pääsi seuraamaan kentän laidalle Jymyn voitokasta ottelua LP Vampulaa vastaan viime sunnuntaina.
– Ottelu oli hieno. Odotan innolla, että pääsen itsekin kentälle lauantain pelissä Pihtiputaalla, hän sanoo.
Hoff lupaa tuoda Jymyyn lisää energiaa ja voimaa.
– Olen pelannut kaikkia etukentän paikkoja, ja uskon, että voin tehdä pelistä jännittävän, hän sanoo.