Neljännen pelinsä kahdeksan päivän sisällä pelanneen JymyVolleyn konstit eivät riittäneet katkaisemaan oivassa pelivireessä olleen OrPon vauhtia sunnuntai-illan nelieräisessä ottelussa Nurmohallissa. OrPo vei ottelun erin 3-1 (18-25, 22-25, 27-25, 12-25).

Netta Hyttinen (oik.) palkittiin JymyVolleyn parhaana pelaajana. Kuva: Jani Kantokoski.

Illan ehdoton tähti oli vieraiden hakkuri Daria Butkevych, joka paukutti pisteitä reilun erän verran illan aikana. Neljännen erän yhdeksän pisteen putkeen sisältyi muun muassa neljä perättäistä ässää. Kotijoukkueella ei ollut keinoja katkaista syöttöputkea. Butkevych valittiin oikeutetusti joukkueensa parhaaksi pelaajaksi. Vieraista oivallisen pelin pelasi myös Jessica Mursula.

Kotijoukkueen onnistujaksi voi lukea kapteeni Riikka Valkosen, joka on naputtanut koko syksyn joukkueensa parhaita pistesaldoja. Sunnuntain saldo 20 (+10) on samaa luokkaa kuin kauden aiempien otteluiden. Kotijoukkue antoi vieraille tasoitusta virheillä, mutta myös vastaanotto takkusi aika ajoin. Kotijoukkueen onnistujiin kuuluu Netta Hyttinen, joka myös valittiin parhaaksi pelaajaksi.

Kommentit:

Netta Hyttinen, JymyVolley: Vastustaja oli tänään kovempi, ja me teimme liikaa virheitä. Oli syöttövirheitä, emmekä tehneet helppoja asioita huolella. Niistä kaveri rokotti meitä. Emme saaneet palloa tapettua helpoista tilanteista. Ei pitäisi saada näkyä se, että takana on pitkä otteluputki. Pelit pitää pystyä nollaamaan ja olla henkisesti vahvempia, jos kropassa tuntuu. Oma suoritus oli ihan ok tänään. Lämpenin hitaasti loppua kohti.

Aleksi Mutka, JymyVolley: Vastustajan hakkurilla oli tänään aika hurja henkilökohtainen onnistuminen, siitä ei pääse mihinkään. Ellei syöttöputkea saa heti katkaistua, alkaa ruletti tulla vähän kovempaa, pallo vähän kovempaa ja syöttö rohkeammin. Orpo on sen tason joukkue, ettei usean pisteen takaa ole helppoa nousta.

Vastustaja oli melkein kaikissa tehoissa inasen parempi tänään. Meillä oli hyviä hetkiä, mutta ne eivät kestäneet pitkään. Tehtiin omia virheitä, mutta täytyy etsiä pelistä parhaat jutut ja mennä eteenpäin. Tänään me kaivoimme kolmannesta erästä voiton. Ei se ollut välttämättä kaunista, mutta uskottiin vielä kahden erän jälkeen, että pystytään voittamaan. Jos olisimme saaneet katkaistua yhden syöttövuoron nopeammin, olisi peli ollut erilaista.

Emilia Putkisaari, OrPo: Minusta tuntuu, että me saimme virheitä vähennettyä tänään ensimmäisen erän jälkeen. Saimme torjunnan ja puolustuksen toimimaan, ja pystyimme tappamaan sen takia jatkopallot hyvin. Oma peli oli perussuoritus, aina voisi tehdä paremminkin.

Andrea Carasi, OrPo: Moni asia ratkaisi tänään voiton meille. Olimme onnekkaita, passit onnistuivat, ja pystyimme pelaamaan erien loput paremmin kuin kotijoukkue. Onnistuimme myös pysäyttämään Riikka Valkosen, hän on loistava, ja kun siihen pystyimme, oli meillä mahdollisuus pelata paremmin. Meidän hakkurilla oli tänään loistava ilta. Ajatus oli kuitenkin, että voitamme 3-0, joten en voi sanoa olevani erittäin tyytyväinen tähän otteluun. Kolmannessa erässä, jonka hävisimme, tuli tuomarille yksi virhe. Pallo oli totaalisesti ulkona.

Ottelun katsojamäärä: 351

Lehdistötilaisuus: https://www.youtube.com/watch?v=_00t6vltwAY

Parhaat pelaajat:  Netta Hyttinen, JymyVolley, Daria Butkevych, OrPo

ProLibero: Emilia Putkisaari, OrPO

Parhaat pisteet:

JymyVolley: Valkonen 20/+10, Hyttinen 14/+7, Salminen 8/+1
OrPo: Butkevych 28/+22, Mursula 13/+13, Aronen 13/+3