Naisten mestaruusliigaa pelaava JymyVolley on täydentänyt taustaryhmäänsä Huittisista tulevalla Santeri Mäkelällä, joka tulee vastaamaan otteluiden tilastoinnista.

Santeri Mäkelä liittyy JymyVolleyn vahvuuteen.

– Teen tilastoja ensisijaisesti mestaruusliigajoukkueessa, mutta mahdollisuuksien mukaan myös 1-sarjajoukkueiden peleistä. Tilastoinnin ohella toimin Venestalon bingon vastaavana ja avustan kouluilla järjestettävissä liikuntakerhoissa, Mäkelä kertoo.

27-vuotias Mäkelä on toiminut viime vuodet tilastovalmentajana ja joukkueenjohtajan tehtävissä LP-Vampulassa. JymyVolleyn riveihin hänet houkutteli joukkueen päävalmentaja Kari Raatikainen.

– Teimme Karin kanssa yhteistyötä LP-Vampulassa yhden kauden ajan, joten tunnen hänet hyvin, ja tiesin, että hänen kanssaan on mukava työskennellä. Saimme seuran kanssa helposti sovittua toimivan työkuvion, ja olen siihen tyytyväinen, Mäkelä kiittelee.

Mäkelällä on takanaan uraa myös pelaajana, joskin hän joutui lopettamaan lajin useiden polvivammojen jälkeen jo juniorivuosiin. Uuteen seuraan hän sanoo tulvansa odottavaisin ja avoimin mielin.

– Uusi seura tuo aina tullessaan uusia haasteita ja ihmisiä, mikä on pelkästään positiivista. Odotan innolla tulevaa kautta ja työskentelyä uuden joukkueen mukana, Mäkelä sanoo.