JymyVolley karisti neljän WoVo-tappion tuoman apinan harteiltaan ja voitti pohjoisen vieraat kotisalissaan neljän erän jälkeen luvuin 3-1 (25-16, 27-25, 26-28, 25-16). Vieraat ovat olleet peräti neljässä aiemmassa ottelussa JymyVolleyta parempi.

#5 Sanni Rantanen palkittiin JymyVolleyn parhaana. Kuva: Anita Jokilehto.

Ensimmäiseen erään kotijoukkue lähti aggressiivisella syötöllä samalla kun vieraat vielä vetryttelivät bussimatkan jälkeen jäseniään. Toiseen erään lähdettiin jo huomattavasti tasaisemmasta tilanteesta, ja kun WoVo sai torjuntapelinsä käyntiin, alkoi se myös napsia pisteitä. Ilman jatkopalloja ei erän voittajaa saatu selville. Sanni Rantanen oli yksi erän onnistujista, ja hän oli avittamassa jo neljän pisteen takamatkalla ollutta kotijoukkuetta erävoittoon.

Kolmanteen erään vieraat saivat muurin verkolle, ja napsivat torjuntapisteitä toinen toisensa jälkeen. Kotijoukkue oli pahimmillaan jo seitsemän pisteen takamatkalla, mutta nousi hyvillä syöttöputkilla ja koko kentän onnistuneilla suorituksilla aina tasalukemiin 26-26. Vastustaja puristi eräpallot itselleen ja vei erävoiton.

Neljänteen erään vieraat joutuivat muuttamaan vastaanottoaan Marina Konecnan loukattua polvensa kolmannessa erässä. Jo ottelun alussa kävi selväksi, ettei WoVon kapteeni Riikkaliisa Kärkkäinen pysty pelaamaan täysipainoista peliä polvivammansa takia. Hän kävikin kentällä vain syöttövaihdossa. Emännät osasivat hyödyntää tilanteen, ja veivät neljättä erää aina puolivälistä eteenpäin. Syöttövaihtoon tullut Ada Peura napsi neljällä syötöllä ratkaisevan kaulan ja makoisa voitto 268 katsojan edessä oli JymyVolleyn.

Parhaat pelaajat:

JymyVolley; Valkonen 20 (+9), Rantanen 15 (+14), Viljanen 9 (+7)

WoVo: Lindgren 21 (+11), Konecna 17 (+7), Viljanen 9 (+3)

Ässät: 13-3, syöttövirheet 8-12, torjunnat 8-17, hyökkäys% 44-41, vastaanotto% 43-36

Joukkueiden parhaat:

Sanni Rantanen (JymyVolley), Oona Viljanen (WoVo).

ProLibero: Laura Penttilä (JymyVOlley)

Katsojia 268

Lehdistötilaisuus: https://www.youtube.com/watch?v=nEPbqG-UFx8

Kommentit:

JymyVolley:

Sanni Rantanen: Lähdettiin hyvin peliin mukaan, olen tosi ylpeä joukkueesta. Peli oli tosi ailahtelevaa, ja heti toisessa erässä alkoi se, että kaveri otti kaulaa ja meidän oli vähän vaikeaa saada se kiinni. Sama jatkui kolmannessa erässä, mutta onneksi neljännessä päästiin heti alusta mukaan. Meillä oli tosi hyvä syöttö, jolla saimme vastustajan peliä hajotettua. Mukana oli myös aggressiivisuutta ja hyvää ryhmähenkeä.

Aiemmat 3-0 tappiot WoVolle on jääneet hampaankoloon, ja nyt tuntui tosi hyvältä voittaa kotisalissa. Oma peli oli tänään yleisilmeeltään positiivinen, vaikka hieman ailahteleva.

Kari Raatikainen: Otimme niin rumasti kuokkaan Rovaniemellä, että tämän pelin teemana oli löytää aggressiivisuutta syöttöviivalle heti alusta alkaen. Hyvän syötön kautta puolustusmäärätkin nousivat selkeästi paremmiksi kuin mitä ne olivat naapurilla. Meillä oli yli 20 puolustusta enemmän, ja niiden hoito oli samaa tasoa kuin naapurilla. Peli oli vuoristorataa; välillä päästettiin karkuun, tultiin takaisin peliin. Kolmas eräkin päästiin lyömään ottelupalloa. Neljännessä erässä meitä ehkä helpotti se, että vastustaja joutui organisoimaan vastaanoton uudelleen, päästiin pikkusen niskan päälle.

Ja kyllähän ne vaihdot, kun Ada Peura tulee syöttämään, ne ovat arvokkaita pisteitä, niistä tulee vielä lisäksi puolustuksiakin. Tänään kentällä oli laadukas seitsikko, jota täydennettiin välillä laidalta. Syöttö oli laadukasta, mutta oliko se vastustajan vastaanotto, joka ratkaisi pelin?

WoVo:

Oona Viljanen: Ensimmäisessä erässä oltiin ihan unessa. Vieraissa pitää saada ottelulle parempi alku. Kaveri oli tänään syötöissä paljon meitä parempi. Torjunta onnistui meiltä hyvin, torjunta-puolustus oli hyvää. Oma peli oli ihan ok, vaikka teinkin vähän turhan palon virheitä etenkin syöttöruudussa.

Teemu Mäkikyrö: Jos unohtaa ensimmäisen erän, pelasimme ihan suht ok pelin. Torjuntapeli oli hyvää, puolustus ei niinkään. Isoin eri oli tänään libero-passaritontilla, jonka me hävisimme 100-0. Emme pystyneet hyödyntämään jatkopalloja, emmekä puolustuspalloja, joita saatiin ylös. Aika vähän saimme lyötäviä palloja peliin. Se oli isoin juttu tänään.

Harmi oli se, että (Riikkaliisa) Kärkkäisen polvi ei tänään kestänyt täysipainoista pelaamista. Kolmannen erän lopussa myös (Martina) Konencnalla oli sama juttu, polvi alkoi temppuilemaan. Peli parani koko ajan kolmannen erään loppua kohti, harmi, että neljänteen jouduimme muuttamaan rosteria. Kolmannessa saimme vastaanoton toimimaan, mutta loukkaantumisien takia jouduimme ottamaan uusia pelaajia kentälle ja ryhmittämään vastaanoton uudelleen. Se otti vähän aikaa ja teki pelistä epävarmaa. Uskon, että olisi nähty viides erä, mikäli olisi voitu jatkaa samalla.