JymyVolleylla ei ollut saumaa sunnuntai-illan kotipelissä Pölkky Kuusamoa vastaan. Vieraat veivät ottelun puhtaasti kolmessa erässä (20-25, 8-25, 22-25). Joukkueet ovat kohdanneet toisensa yhteensä 20 kertaa, ja Pölkky on ollut kaikilla kerroilla parempi. Marraskuussa Kuusamossa ottelu venyi aina viiteen erään, mutta silloinkin kaksi pistettä jäi kotijoukkueelle.

Laura Penttilä palkittiin kotijoukkueen parhaana. Kuva: Jani Kantokoski.Takaisin Suomen liigaan ja Kuusamoon joulutauolla palannut Carlyle Nusbaum näytti vahvuutensa heti ottelun ensiminuuteista lähtien, ja onnistui niin pisteiden teossa kuin muillakin ottelun osa-alueilla. Myös kotijoukkueen Riikka Valkonen sai otteluun hyvän alun, ja teki ensimmäisessä erässä viisi pistettä. Erä eteni tasaisesti aina puoleen väliin, sen jälkeen vieraat poimivat piste pisteeltä etumatkaa itselleen ja voittivat erän.

Toisessa erässä kotijoukkue jäätyi täysin. Torjunta ei toiminut, vihreä seinä pysäytti hyökkäyksen toisensa jälkeen, eikä perustekeminen enää toiminut. Kotijoukkueen saldo erästä vaatimattomat kahdeksan pistettä. Kolmannessa erässä JymyVolley pysyi vieraiden mukana loppumetreille saakka, mutta joutui tunnustamaan loistavasti torjuneen Pölkyn paremmakseen.

Lehdistötilaisuus: https://www.youtube.com/watch?v=2VatWQO36ug

Parhaat pisteet:

JymyVolley: Peura 8 / +6, Niemi 4/+2, Radonjic 9/+1

Pölkky: Nusbaum: 19/+16, DeBell 12/+8, Runnels 10/+6

Parhaat pelaajat: Penttilä (JymyVolley), Nusbaum (Pölkky)

ProLibero: Häkkinen (Pölkky).

Katsojia: 368

Otteluisäntä: Seinäjoen kaupunki

Kommentit:

Laura Penttilä: Vastustajan perustekeminen oli paremmalla tasolla, ja kun heidän hyökkäysvoimansa on kova, pystyivät he ratkaisemaan palloja meitä paremmin. Kakkoserässä lähinnä pääkoppa suli ja perustekeminen alkoi hajoamaan.

Oma peliin olen tyytyväinen, täydellinen se ei ollut, mutta vastaanotossa oli itsevarma olo, samoin puolustuksessa.

Pään kylmänä pitäminen vaatii tekemistä jokaiselta, pohtimista, mitä pääkopassa tapahtuu ja millaisen kuvan antaa kentällä toisille. Torstaina vastassa on LP Viesti. Jokaiseen peliin pitää lähteä samalla latauksella ja unohtaa historia, mutta on se mielessä, että enemmän pitää työstää, kun takana on tappioputki niin kun ladataan uuteen peliin.

Aleksi Mutka: Vastustaja oli parempi käytännössä jokaisella osa-alueella. Siinähän se on, jolla ottelut voitetaan. Taso-ero ei kuitenkaan ole niin suuri kuin tänään näytti. Meillä on tilanne se, että kun vastaanotto alkaa pikkusen suttaantumaan, ollaan pulassa. Täytyy olla tarpeeksi hyvä vastaanotto, että pystytään pelaamaan laajasti. Se on yksi osa-alue, joka vaikuttaa suoraan meidän torjuntapeliin. Ja kun sitten yksilöinä vastustajilla useampi iso onnistuja, ja jos noin laajalla rintamalla pystyy hyökkäämään niin oma torjunta ja puolustus on hankalaa sen jälkeen. Ei ole muuta kuin katsoa ottelu videolta, mitä pelistä korjataan.

Kolmannessa erässä meillä oli jo omat paikkansa, mutta kun mennään maksimilla, alkaa tulla herkästi virheitä ja vastustaja pystyi pitämään tasonsa. On tuskallista, jos vastustaja pystyy riisumaan aseista.

Carlyle Nusbaum: Olen todella ylpeä omasta suorituksestani tänään. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi pelannut tämän joukkueen kanssa ja minua jännitti etukäteen kovasti. Me pelasimme tänään hyvin yhteen joukkueena, ja passipelimme onnistui hyvin. Olimme lisäksi aggressiivisia kentällä. Olen kaivannut Suomeen, ihmiset ovat mukavia ja seura pitää meistä hyvää huolta.

Sotiris Gkotsis: Tänään peli ratkesi hyökkäyksiin. Sanoin ennen ottelua, että kumpikin joukkueista saattaa ottaa tänään pisteet. Siksi oli meille tärkeää, että hyökkäykset onnistuivat. Me onnistuimme myös hyvin torjunnoissa, vastaanotossa kotijoukkueella oli välillä ongelmia. Meidän hyökkäykset olivat tehokkaampia ja hyvin organisoituja. Ensimmäisessä erässä hyökkäykset toimivat piste pisteeltä,  ja oltiin torjunnassa parempia.

Me tarvitsimme tämän voiton myös henkisesti ja pisteet, toivon että tämä on hyvä uusi alku meille. Olen tyytyväinen joukkueeseen tänään. No, on muutamia asioita ja hetkiä, joissa meidän täytyy parantaa peliä, mutta onnistuimme kokoamaan pelin ja pelaamaan paremmin. Pelasimme kaikki erät tasaisesti ja kontrolloidusti. Ei ollut paljon nousuja ja laskuja, ja onnistuimme löytämään ratkaisuja.