JymyVolleyn nopeajalkainen libero Laura Penttilä jatkaa kasvattajaseuransa riveissä myös tulevalla kaudella. Hän sanoo viihtyneensä seurassa, ja oli tulevasta ryhmästä ensimmäinen, joka laittoi nimensä sopimuspaperiin.
– Kyllä me niin sanotut avainpelaajat juttelimme paljon keskenämme etukäteen. Voimme jatkaa siitä, mihin on jääty, ja uskon, että sitä kautta pystymme viemään joukkuetta tuloksellisesti eteenpäin, Penttilä taustoittaa.
Kuten myös vuosi sitten, korostaa Penttilä edelleen yhteisen sävelen valmennusryhmän kanssa vaikuttaneen merkittävästi päätökseen.
– Olen tyytyväinen siihen, että meillä seuran ja joukkueen sisällä asiat ovat hyvin ja pystyimme keskittymään pelkästään treenaamiseen ja pelaamiseen. Meillä oli hyvä yhteishenki ja uskon, että kaikki viihtyvät. Kehityimme viime kaudella joukkueena ja minä yksilönä. Pystyin pitämään oman tasoni hyvin ja mukaan mahtui myös muutama superpeli, hän selventää.
20-vuotias Penttilä nousi viime vuonna myös maajoukkueeseen, ja kutsu ryhmään tuli vastikään myös tänä vuonna.
– Olen ottanut itselleni tavoitteeksi olla kentällä pelaaja, johon pystyvät luottamaan niin valmentaja, muut pelaajat kuin minä itse. Minulla on monia osa-alueita, joita pyrin kehittämään, ja sen lisäksi haluan saada yleistä varmuutta tekemiseen, hän sanoo.
Viime kevään ylioppilaaksi kirjoittanut Penttilä piti viime kauden välivuotta ja keskittyi pelkästään lentopalloon. Tulevalle kaudelle hän aikoo yhdistää pelaamiseen joko opinnot tai työn tekemisen.
– Hain Tampereen yliopistoon yhteiskuntatutkimukseen. Lähinnä minua kiinnostaa sosiaalipsykologia, mutta emmin vielä hieman, otanko opiskelupaikan vastaan, jos sitä minulle tarjotaan. Tässä on vielä aikaa miettiä, kun tuloksetkaan eivät ole vielä tulleet, Penttilä sanoo.