Päivi Peura jatkaa JymyVolleyn naisten liigajoukkueen johtajana myös alkavalla kaudella. Hän on hoitanut tehtävää yhden kauden ajan.
– Vuosi oli mielenkiintoinen ja antoisa, joukkue oli sitoutunut ja teki kovasti töitä kehittymisen eteen, kiittelee Peura.
Myös taustajoukot hoitivat hommansa hyvin, ja Peura toteaa tekemisen meiningin olleen kauden aikana hyvä.
– Ainut varjopuoli oli se, että koronan tuomien rajoitusten takia jouduimme pelaamaan tyhjille katsomoille, hän harmittelee.
Peura on päässyt jo seuraamaan tulevan kauden joukkueen ensimmäisiä treenejä, ja kiittelee porukkaa nuoreksi, nälkäiseksi ja äärimmäisen motivoituneeksi.
– Haluan olla edelleenkin apuna ja tukena joukkueelle, ja tehdä töitä heidän menestymisensä eteen, hän toteaa.
Peuran vastuut hieman helpottavat, kun staffin puolelle on saatu lisää apujoukkoja jakamaan vastuita.
– Odotan ja toivon, että kauteen päästään ilman rajoituksia ja yleisö pääsee hallille kannustamaan joukkuetta. Joukkueelle toivon menestystä ja kehitystä kaikilla rintamilla, hän toteaa.